Kiusaaminen

Millä tavalla minua on kiusattu? Milloin sitä on tapahtunut?

Ajattelin kirjoittaa tärkeästä aiheesta nimeltä kiusaaminen. Valitettavan moni on joutunut kiusaamisen uhriksi.

(Kirjoitan tämän kirjoituksen, niin että käytän nimiä, mutta en oikeita nimiä vaan peitenimiä, suojellakseni näitä henkilöitä.)

Haluan tähän alkuun sanoa sen, että vaikka olen ollut kiusattuna, ovat monet kokeneet tuplasti pahempaa kiusaamista. Tai kokeneet muulla tavalla kauheampia asioita. En halua voivotella tai kauhistella millaista kiusaaminen on ollut. Haluan enemmänkin jakaa kokemuksiani, jos joku pystyy samaistumaan ja saada täten vertaistukea puolin ja toisin. Mutta en myöskään halua vähätellä tapahtuneita, joten joka ikinen juttu minkä kerron tässä kirjoituksessa, on mennyt tismalleen niinkuin olen sen kirjoittanut. Vain nimet on muutettu ( vain Viljamin nimi tekstissä on oikea :D)

Yläasteaika

Kunnolla kiusaaminen alkoi ylä-koulussa. Ala -koulussa se oli hetkittäistä, välillä jotain huutelua tai porukasta pois jättämistä. En kuitenkaan kokenut sitä kiusaamisena. Tykkäsin olla koulussa ja siellä oli kivaa. Ala-asteella minulla oli myös paljon kavereita.

Ylä-asteella en ollut suosituissa porukoissa. 7 luokalla minua alettiin haukkumaan rotaksi. Luulen, että se alkoi siitä, kun kerran uskalsin eräälle oman koulun oppilaalle kertoa, että olen häneen ihastunut. Ja hän rupesi haukkumaan minua rumaksi ja tämän pojan kaveriporukka keksi sitten tämän rotan. Ihan sama missä kävelin, kuului jostain ’rotta’ ja naurua sekä hekotusta. Yritin aina kiertää jostain hyvin kaukaa heidät, mutta aina se ei kuitenkaan onnistunut. Jos olin luokan kanssa liikenteessä, ei he silloin uskaltaneet huudella mitään. Jätin ruokailuja välistä, kun sielläkin naurettiin ja ilkuttiin. En kertonut ikinä näistä jutuista kellekkään aikuiselle. Koin sen hyvin kiusallisena, että ihastumisen takia alkoi kiusaaminen ja että minulle tulisi jotain seuraamuksia, jos suun avaisin.

Luokallani oli poika nimeltään Joona. Hän haukkui minua polkkaletiksi. Siihen opettaja kerran puuttui. Sanoin vaan, että ei se mua haittaa, vaikka kun lähdin tilanteesta menin itkemään. Tämä henkilö myös teki minulle pilan yhtä luokkaa ylemmällä olevan tytön, Roosan kanssa. Minulle tuli viesti, jostain oudosta numerosta. Viestissä luki ”Olen Petri, Olen sinuun ihastunut. Nähdäänkö tänään välitunnilla ulkona?” Minä epäsuosittuna tyttönä vastasin, että nähdään vaan.

Sydän pomppi ja olin ihmeissäni, että kukahan tämä henkilö oikein on, kun niin vähän ketään tunsin. Sovittiin tapaaminen ulos. Törötin pihalla 20 minuuttia, eikä tätä ”Petriä” näkynyt. Lähdin sisälle, kun koulun kellot soivat. Kun tulin sisälle, rappusissa tuli Joona vastaan ja kysyi nauravaan sävyyn ”Onkos Petri mukava?”. Silloin tajusin kaiken olevan pilaa. Itkin niin paljon, että toiset pitivät minua pilkkanani. Joona sanoi minulle, että ”mitä oikeen pillität siinä”. Lähdin pois ja menin vessaan. Mua hävetti niin paljon, et en tienny mitä tehdä.

Seuraavalla välitunnilla soitin siihen ”Petrin” numeroon ja sanoin että et ole Petri. Vastaus kuului toisesta päästä ”rakas, mitä sinä nyt oikeen.. ”. Sanoin, että ”Älä viitsi, Joona kertoi kaiken”.

Suurimmat paineet tuli itselle haukkumisesta. Luokallani oli useampiakin poikia jotka haukkuivat minua. Läskiksi haukuttiin myös, vaikka kun kuvia katson ylä-asteelta, en ollut läskiä nähnytkään… Kahdeksannella luokalla, luokallemme tuli tyttö, joka kanssa me tutustuttiin ja vietettiin aikaa. Hän kävi myös meillä vappa-ajalla ja minä kävin hänen luonaan. Hän ei tosin ollut mikään paras kaveri.

Kun 2 muuta tyttöä luokallamme olivat koulussa, silloin hän ei kanssani ollut. Mutta kun he eivät olleet koulussa, silloin hän oli kaverini ja silloin vietettiin aikaa yhdessä. Hän myös valehteli paljon. Isoin valhe mikä tulee mieleeni, on se, kun hän kertoi, että kävi lääkärissä ja hänellä on elinaikaa maksimissaan muutamia kuukausia tai jopa viikkoja. Vanhemmilleni kerroin tämän, koska olin järkyttynyt uutisesta. He soittivat opettajalleni ja opettaja sanoi, että ei ole totta tämä. Luottamus meni minulla heti sillä sekunnilla. Mitähän muuta hän on valehdellut tai valehtelee?

Vaikka koulussa oli henkisesti välillä todella vaikeaa, menin kouluun todella mielelläni. Muistan edelleen tilanteen, kun vanhempani sanoivat minulle : ”Jos et laita toppahousuja jalkaan, et saa mennä kouluun”. Itkien puin ne sit jalkaan, kun halusin kouluun. Kiusaaminen ei vaikuttanut mun koulunkäynti haluun millään lailla. Sain tehtyä koulutehtävät hyvin, sain kokeista suht hyviä arvosanoja ja tykkäsin oppia uusia asioita. Pahimpia oli minulle välitunnit, kun silloin olin pääasiassa yksin.

Yhdeksännellä luokalla en oikeen tiennyt mikä ammatti minua kiinnostaisi. Joten päädyin hakemaan Mikkelissä Mikael- kouluun, silta-luokalle. Vähän niinkuin 10 luokka. Sinne pääsinkin. Se vuosi oli itselle voimavaran vuosi. Kiusaamista ei ollut melkeinpä ollenkaan, jotain pientä vain välillä. Joka ei tuntunut oikeestaan miltään, verrattuna ylä-asteelle. Silta luokalla sain ammatista varmuuden. Kävin tutustumassa eri aloilla. Lopulta se oma juttu löytyi. Olin Pitkäjärven ABC:llä harjoittelussa ja olisin voinut olla siellä monta kuukautta, oli niin kivaa. Hain siis yhteishaussa merkonomiksi ja sinne pääsinkin opiskelemaan.

Ammattikoulu

Minä en osannut puolustautua tai sanoa ei. Olin kiltti. Aivan liian kiltti. Minua oli täten helppo käyttää hyväksi. Kun aloitin ammattikoulun, olin niitä harvoja täysi-ikäisiä luokallamme. Minä hain tupakkaa ja alkoholia ala-ikäisille. Tiesin, että se oli rikos. Mutta ajattelin, että jos tällä tavalla saisin kavereita. Mutta ei.

Ensimmäisenä ammattikoulu vuonna olin työharjoittelussa Anttilassa. Siellä tutustuin yhteen tyttöön, joka oli samalla alalla opiskelemassa, mutta vaan eri luokalla, Hän oli kanssa aloittanut opinnot samana vuonna. Hänen kanssaan ruvettiin myös koulussa viettämään aikaa. Hän oli mulle ensimmäinen oikea kaveri koko kouluajalta. Kun hän oli koulussa, silloin kävin hänen kanssaan syömässä. Kun olin hänen kanssa, ei kukaan silloin huutanut minulle mitään.

Pakko tunnustaa, että nyt en muista, mistä kiusaaminen alkoi ammattikoulussa, mutta sen muistan edelleenkin, kun istahdin penkkiin, ensimmäisenä koulupäivänä, niin siellä käytiin kierrosta läpi missä itseni esittelin. Kerroin olevani 18-vuotias ja muutamat pojat naureskelivat. En ollut heitä nähnyt ennen ja kummastelin, et joko se taas alkaa. Tai mistä he minut tietävät. Se oli onneksi pientä, ei todellakaan samanlaista kuin ylä-asteella. Muistan kun kysyin yhdeltä luokkalaiseltani viestillä, että pitäiskö tehdä joku luokkaryhmä Whatsappiin. Meni muutama viikko, kun kuulin, että luokkalaiset puhuivat mitä he tossa luokkaryhmässä ovat jutelleet, mutta minua ei oltu siihen lisätty.

Ammattikoulussa vietin aikaa myös kolmen pojan kanssa. Monet tunsivat toisensa luokalta jo entuudestaan ja heillä oli jo omat kaveriporukat. Tässä kolmen pojan porukassa yksi oli itselle entuudestaan tuttu salibandy harrastuksien kautta ja luulen, että siksi ehkä ajauduinkin siihen porukkaan.

Myös ammattikoulussa jätin ruokailuja pois jos kaverini ei ollut paikalla. Tai jos en kehdannut mennä aina näiden kolmen pojan kanssa syömään. Välillä tuntui, että olenko vaan tiellä siellä. Tai että roikuin väkisin mukana. Kerran minulla tippui haarukka lattialle ruokalassa ja minulle naurettiin. Se tuntui niin kauhealta, kun kaikki katsoi (siltä se tuntui), että sen jälkeen söin kahviossa, jos kaverini ei koulussa ollut. Rahaahan siihen meni paljon. En mennyt enää ruokailuihin yksin. Jos ei ollut rahaa, olin syömättä koko päivän. Tutustuin tänä vuonna yhteen poikapuoliseen kaveriin. Hän on edelleen minulle hyvin tärkeä. Hän tosin asuu eri paikkakunnalla, joten ei olla nähty moneen vuoteen, mutta tekemisissä ollaan sosiaalisenmedian kautta edelleen. Vaikka tilanne koulussa kiusaamisen osalta oli helpottanut, jouduin varaamaan itselleni aikaa psykologilta. Mulla alkoi olemaan kovia stressi- ja paniikkihäiriöitä. Jopa kerran luokassa kun opettaja huusi toiselle oppilaalle niin sain paniikkikohtauksen, vaikka se ei minuun kohdistunutkaan millään lailla.

Viimeisenä ammattikouluvuonna huomasin, että kiusaamista ei enää ollut lainkaan. Muutin omilleni vikana opiskelu vuonna. Noin puoli vuotta ennen valmistumista olin henkisesti huonossa kunnossa. Mulla oli pitkiä sairaslomia, terapiaa, ahdistusta. Kävin lääkärillä, sain lääkityksen. Oli tosi pienestä kiinni, etten olisi joutunut käymään koulua pidennettynä.

Kiusaaminen oli pääasiassa siis henkistä. Se pisti minun itsetunnon alas. En hyväksynyt itseäni sellaisena kuin olin. Rupesin haukkumaan itseäni. Rupesin tuona aikana myös satuttamaan itseäni. Aloitin psykoterapian ollessani 6:lla luokalla ja se jatkui ammattikouluun asti. Se oli oikeestaan ainut paikka, missä puhuin näistä asioista, aina en sielläkään.

Viimeisenä ammattikoulu vuonna, minua alkoi kiinnostamaan uskonasiat. maalis-huhtikuussa, hieman ennen valmistumista sain lopetettua lääkityksen, lääkärikäynnit ja sain käytyä kaikesta huolimatta harjoitteluani loppuun. Tavattiin huhtikuun lopussa Viljamin kanssa. Vastasin hänelle, että olen uskossa. Mutta itse sanoisin, että parannusta tein toukokuun lopulla, jolloin voin sanoa, että Jumala uudesti synnytti minut. Kun tavattiin, ei minulla ollut vielä edes Raamattua. Puhelimesta sitä kyllä luin. Huhtikuun lopulla aloimme seurustelemaan ja valmistuin toukokuussa. Eli sain opinnot kuitenkin etuajoissa päätökseen, vaikka ensin luulin, että en valmistu edes sinä vuonna. Viljami tupsahti siis elämääni, juuri oikeaan aikaan. Jumalan ihana johdatus.

Laiton uhkaus

Haluan vielä ottaa esille yhden kiusaamistilanteen. Se tapahtui viesteillä. Ja tapahtui kesällä, hieman valmistumisen jälkeen. Olin siskoni luona kylässä. Yksi poika nimeltään Joonas (nimi muutettu), kolkutteli keskellä yötä siskoni ovea. Useana yönä ja toistuvasti. Tunsin tämän henkilön entuudestaan, koska asuttiin tuetussa asumisessa samaan aikaan. Tiesin hänen ohjaajansa ja laitoin hänelle viestiä asiasta. Sitten alkoi tulla tältä Joonakselta viestejä Snapchatissa.

Viestit oli sen verran rankkoja itselle, että niitä piti käsitellä monen kanssa. Myös tälle Joonaksen ohjaajalle laitoin, ja hän kehotti tekemään rikosilmoituksen. Sen teinkin. Poliisin mielestä viestit olivat kanssa sitä luokkaa, että hän kysyi että olisiko sakko riittävä rangaistus ja olin samaa mieltä. Ja postissa tulikin sakko hänelle, jonka jälkeen hän vielä jatkoi viestittelyä Facebookin messengerissä. Sieltä en ollu tajunnut häntä estää. Sen jälkeen estin sielläkin. Viestillä on niin helppoa sanoa mitä vaan. Tämä tilanne oli ainut, jolloin olen ollut poliisiin yhteydessä.

Tilanne nyt

Välillä tulee sosiaalisessa mediassa ilkeitä viestejä tai haukkuja edelleen. Osittain osaan ajatella ne myös niin, että niistä suurin osa kohdistuu uskonasioihin tai Raamattuun, ei niinkään minuun. Mutta en käsittele niitä samalla tavalla, kuin peruskoulussa. Nykyään rukoilen heidän puolestaan, osaan puolustautua ja turvaan Herraan näissä asioissa.

Turvaa Herraan kaikesta sydämestäsi, älä nojaudu omaan ymmärrykseesi.

sananlaskut 3:5

Loppukaneetti

Toki kiusaamisesta on myös jäänyt henkisellä tasolla myös ”traumoja”. Mietin liikaa sitä mitä muut minusta ajattelevat ja vertailen itseäni muihin. Pahin on ehkä äitiys ja lapsen kasvatus joka aiheuttaa kovaa stressiä. On syntiä murehtia ja stressata, eikä luottaa Jumalaan. Arvostelen myös liikaa itseäni negatiivisella tavalla. ”Olen aina niin huono äiti”, joka on liioittelua, eli valehtelua eli syntiä. Jumalalle on kaikki mahdollista. Vain yksin hän voi vapauttaa näistä ja auttaa minua näiden ajatusten kanssa. Siihen en yksin enkä omassa voimassa pysty.

Otin tähän merkittävimmät tilanteet ja sellaiset jotka jäänyt parhaiten kouluajoilta mieleeni. Jos olisin ruvennut kasaamaan kaiken ylös, olisi tästä kirjoituksesta tullut lähemmäs kilometrin mittainen teksti 😀