Olen pakoillut tätä aihetta jonkun aikaa. Ehkä siksi että se on niin henkilökohtainen. Mutta myös siksi että se on hyvin tuttua monelle.
Se et hymyilee kameraan, ei näytä todellisuutta. No sekään että itkee Kameralle ei näytä todellisuutta.
Monesti ajatellaan että kun hymyilen kameraan iloisesti niin ei voi olla masennusta. Ja sitten taas jos itken paljon niin onkin masennus. Mutta ei se aina ole niin yksiselitteistä.
Itsellä ainakin se menee aalloittain. Joskus saattaa alakuloisuus tulla ihan pienestä. Toisinaan pidempään kestänyt paine, voi aiheuttaa alakuloisuuden.
Viime kerralla kun olin somessa ja olin alakuloinen puhuin siitä heti somessa. Nykyään ajattelen että ihmiset keiden kanssa olen tekemisissä, heidän kanssaan haluan puida ongelmiani.
Lapsi-arki itsessään on todella raskasta. Siihen kun lisää erityisvanhemmuuden, huonosti nukutut yöt, ja taaperon kovan uhman, ei tarvitse kyllä ihmetellä olotilaa.
Itselle on tämä ollut elämäni rankinta aikaa, olla kolmen lapsen äitinä.
Ei tätä voi ymmärtää muuta kun ihminen kuka on kokenut saman. En osannut kuvitella millaista on elää synnytyksen jälkeiseen masennukseen kanssa. Se rasittaa koko perhettä.
Se että välillä masentaa, on normaalia mitä on kaikilla. Mutta tämä on ihan toista luokkaa. Itsensä lannistamista, Itsensä haukkumista, Itsensä rankaisemista, Jopa itsensä vihamista. Myös itsellä liittyy tähän aggressiivista käytöstä. ( Tavaroiden heittelyä esim.)
Ja se pitää myös sanoa, että apua on tulossa. Olen jättänyt psykologille soittopyynnön. Ja neuvola aika on myös pian. ( Kunhan tässä tervehdytään fyysistä vaivoista)
Itse ajattelen että psykologin ei tarvitse olla kristitty , vaikka se helpottaisi, jos olisi. Aina ei ole mahdollista valita. Toki pitää ottaa se mikä hyvää on.
”mutta koetelkaa kaikki ja pitäkää se, mikä on hyvää.”1. Tessalonikalaisille 5:21
Ihan kaikkeen ei välttämättä voi mennä mukaan, mitä hän ehdottaa. ( Kuten meditaatio tai jooga.)
Onko masennus syntiä? Ei ole. Mutta synti voi aiheuttaa masennuksen. Tai masennus voi aiheuttaa syntisiä ajatuksia tai tekoja. Minulla on liian korkeat vaatimukset itselleni. Jos en pysty niitä toteuttamaan, saattaa tulls slakuloisuus. Ne liittyvästi monesti kodin tai lasten hoitoon. Minun on vaikeaa pysähtyä ja olla paikallaan. Kokoa ajan tehtävä jotain, joka ajaa minut uupumukseen.
Koen riittämättönyyden tunnetta paljon. Mutta se on myös hyvin luonnollista. Varmasti monest vanhemmat kokevat sitä, kun syntyy uusi perheenjäsen.
En siedä epäjärjestystä. Tai sitä että en saa pidettyä asuntoa siistinä. Vaikka sen pitäisi tälleen kolmannen lapsen kohdalla olla itsestään selvyys.
Pitäisi osata olla armollinen itselleen. Ja yritän myös arjessa muistaa sen, että tämä sairaus laittaa päähäni ajatuksia, mitä en normaalisti ajattelisi.
Haluan vielä laittaa tähän asioita jotka tuovat minulle voimaa. Tai mitkä ovat minulle voimavara. Ensinnäkin Jumalan sana. Pyrin lukemaan sitä aina silloin kun on alakuloisuus. Myös saatan kuunnella saarnoja liittyen mieliala juttuihin. Meillä myös kirja ”kristityn apu masennukseen”. Pitäisikin ruveta lukemaan sitä uudestaan. myös käsityöt ovat minulle iso voimavara. käsitöitä tehdessä on pakko laskes silmukoita että onnistuu. Ei voi ajatella muuta. Myös yhteidenpito muihin auttaa ja tieto että ei ole yksin.
Ole siunattu✨
Heidi