Mun tapa käsitellä vaikeita asioita, on usein kirjoitus. Ja myös se että tuon ne asiat päivän valoon. Mä en mieti mitä muut ajattelevat. Eikä mun mielestä ole asioita mistä ei voisi julkisesti puhua. Mun mielestä on HYVIN tärkeää puhua myös vaikeista asioista. Vaikka ne koskettaisi paljonkin.
Olemme vähän jopa salaa haaveilleet neljännestä lapsesta. Ja päätimme , että saa tulla jos on tullakseen. Ja mua hieman mietitytti tämä asia sen takia , kun mietin mitä sukulaiset sanovat tästä. Vaikka, lapsiasiat ovat vain meidän perheen asioita.
Olen puhunut uupumuksesta, niin usein mietin liikaa mitä muut ajattelevat. Mutta nuorenahan lapset on hyvä saada❤️ ja lapset ovat lahja!( psalmit 127:4)
Mulla oli ollut vaan yhdet kuukautiset meidän päälle vuoden ikäisen lapsen jäljiltä.
Ei mennyt kun muutama viikko tästä päätöksestä, kun yhtäkkiä mietin, että on yli 2 kuukautta edellisistä kuukautisista joten , tein raskaustestin ja se näytti positiivista.
Olimme iloisia, että näinkin nopeasti tärppäsi.
Soitin neuvolaan melkein heti. Ajatuksena, että haluan varmistaa että mitä pitää tehdä, kun edellisessä raskaudessa, varsinkin loppuraskaudessa , verenpaineet olivat tosi korkeat ja istukka oli melkein kokonaan kuoliossa 🙁 sieltä sanoivat että viikolla 12 aikaisintaan pitää aloittaa verenpainelääkkeet, joka ehkäisee sitä, että ne ei nousisi liian korkealle.
Ruvettiin pohtimaan, että viikoista ei ole varmuutta , kun Digi-testi näytti että olisin 2-3 viikoilla ja menkat olivat olleet 2 kk sitten.
Yksi peruutusaika oli tullut samalle päivälle ja pääsin kandilääkärille heti. Siellä oli 4 kandiopiskelijaa ultraamassa. Jännitti aivan kauheasti.
Lääkäri pohti ääneen ihmeissään, että näyttääpä täällä oudolta. Ei yhtään siltä miltä pitäisi. Hän kertoi että on ollut 2 vauvaa. Joista toinen on menehtynyt hyvin aikaisessa vaiheessa , jonka takia on vaan tyhjä aukko siellä. Ja tämä toinen mikä siellä oli näytti kuulemma tosi hämärältä. Ja sykettä ei näkynyt. Mitat vastasi noin viikkoa 6. Hän sanoi, että todennäköisesti keskenmeno on tulossa. Sanoi kuitenkin, että älä stressaa kaikki voi mennä hyvinkin. Heh, mä stressaan KAIKESTA. Voitte vaa kuvitella osaako tollaisessa tilanteessa olla stressaamatta.
Kun pääsin bussipysäkille itkin niin hysteerisesti, että en ees kyennyt menemään bussiin. Tälläisessä tilanteessa sitä aina miettii että mitähän ne ihmiset ajattelee kun tulee bussissa ja mä vollotan hysteerisesti siinä. Noh, Kävelin sitten keskustaan ja koko 40 minuuttia vaan itkin ja itkin. En tiennyt mitä ajatella. En osannut ajatella että näin voisi käydä. Pelkäsin pahinta. Osasin jossain vaiheessa jo rauhottua kun väsymys oli kamalaa. Ja ajattelin, että se on jonkunlainen raskausoire. Mutta joka kerta kun menin vessaan olin että ei kai oo alkanu vuoto. Koko aika olin stressissä. En osannut olla hetkeäkään ajattelematta asiaa. Näin painajaisia keskenmenoista ja siitä, että en voi enää saada lapsia.
Sain seuraavan ultran kolmen viikon päähän. Jossa seurataan tilannetta. Mutta alle viikko kerkes tästä ekasta ultrasta mennä , kun yhtenä aamuna heräsin ja selkää juili. Luulin, että olin nukkunut huonossa asennossa , mutta kun pääsin vessaan aloin itkee aivan julmetusti. Tiesin että nyt se raskaus on mennyt kesken. Ja meidän toinenkin rakas vauva on menehtynyt. Soitettiin päivystykseen ja sanottiin sieltä, että seuraillaan vointia ja raskaustesti pitää tehdä kaksi viikkoa vuodosta. Neuvolan ohjeistus oli, että neljä viikkoa vuoden alkamisesta. Mennään tällä neuvolan ohjeella.
Se että keskenmeno on henkisesti raskas prosessi, se on myös fyysisesti sitä. Selkäsärkyä, heikotusta, pitkään seisominen voi tuntua pahalta. Lepoa siis paljon. Itselle tuli yllätyksenä myös se miten iso stressi siitä tuli. Mua koski koko sen päivän päähän kun vuoto alkoi. Ja herphes tuli huuleen. En muista milloin viimeksi ois ollu niin kova stressi. Meillä tosin on myös se onnellinen tilanne, että nyt kun kirjoitan tätä lapset ovat kaikki päiväkodissa. Pystyn siis lepäämään. Tarkoitukseni on jossain vaiheessa käydä juttelemassa tästä asiasta. Ei ole pieni juttu kuitenkaan.
Vuotoaamu meni heikosti. Varsinkin henkisellä puolella. Iltapäivästä helpotti, koska oli toivo. Ilman Jeesusta en pärjäisi. Tämä oli Jumalan sallimaa. Tottakai menetys on omanlainen prosessi. Mutta sitten kuitenkin on se tieto siitä, että tällä oli jokin tarkoitus. Tämä oli minun parhaakseni, vaikka sitä olikin alkuun vaikea ymmärtää. ( Room 8:28, job 1:21).
koettelemukset myös usein lähentää Jumalasuhdetta ja luottamusta häneen. Ja ne tuo kärsivällisyyttä, niinkun Raamattu sanoo:
”kärsivällisyys koetuksen kestämistä ja koetuksen kestäminen toivoa.”
Kirje roomalaisille 5:4
”Veljeni, pitäkää pelkkänä ilona, kun joudutte monenlaisiin koetuksiin.”
Jaakobin kirje 1:2
Vain Jeesus on tie pelastukseen. Me emme voi omin voimin selvitä mistään. Me emme ilman Jeesusta edes hengitä. Jumala antaa elämää ja Jumala ottaa elämää. Hän on kaikkivaltias. Se, että ei luota Jumalaan on syntiä. Kovasti itsekin haluaisin enemmän luottaa Jumalan huolenpitoon. Mutta en pysty siihen yksin. En pysty siihen ilman Jeesusta.
Me emme ansaitse pelastusta, se on yksin Jumalan armoa, että hän päättää pelastaa meidän ikuiselta helvetin rangaistukselta. (Room 3:23) Evankeliumin ja Jumalan voiman kautta, Jeesukseen Kristukseen uskovat pelastuvat helvetiltä. ( Room 10:9) Kukaan ei hakua mennä Jumalan luokse. Itseasiassa ihminen on vihamielinen Jumalaa kohtaan kaikin puolin. ( Room 8:7)
Toivotan Raamatun sanoin:
Herran Jeesuksen Kristuksen armo, Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon kaikkien teidän kanssanne!
Heidi R